Urheiluseura 2.0 on tiedolla johtamisen alusta, josta saamme seura- ja joukkuekohtaista vertailutietoa. Tiedon avulla tunnistamme aktiiviset seuratoimijat, jolloin pystymme kohdistamaan paremmin käytössä olevia resursseja sekä tukemaan heidän polkuaan RNK:n seuratoimijana.

Nyt sinulla on jälleen mahdollisuus vaikuttaa Raision Nuorisokiekon toimintaan. Osallistumalla ja vastaamalla seurayhteisötestiin omien tuntemusten ja kokemuksen perusteella saat äänesi kuuluviin ja olet mukana kehittämässä RNK:n yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta sekä vastuullista seuratoimintaa!

Seurayhteisötesti on tarkoitettu kaikille seuratoimijoille (mm. valmentajat, joukkueiden toimihenkilöt, vanhemmat, aikuispelaajat, sponsorit, yhteistyökumppanit), jotka osallistuvat tai rahoittavat jollain tavalla seuran toimintaa. Kyseessä on vaikuttamistyökalu ja haluamme, että jokaisella RNK:n toimintaan osallistuvalla on mahdollisuus tulla kuulluksi.

Seurayhteisötesti toteutetaan 27.11.-3.12.2023. Testissä on 16 perusväittämää, joiden lisäksi kartoitetaan harrastamisen inhimillisiä ja taloudellisia kustannuksia. Yhteenkuuluvuuden rakentaminen on koko seurayhteisön yhteinen oppimisprosessi ja jokaisen näkökulma on yhtä arvokas.

Jokainen RNK:n seurayhteisöön kuuluva saa testin vastauslinkin sähköpostiin maanantaina 27.11. ja vastausaikaa on sunnuntaihin 3.12.2023 saakka. Lisähuomio niille seuratoimijoille, jotka toimivat tai joiden lapset harrastavat yhdessä tai useammassa RNK:n joukkueessa:

  • Yksi vastaus per seuratoimija.
  • Vastaa testiin oman kokemuksen perusteella.
  • Kun arvioit väittämiä, vastauksesi menevät molempien/kaikkien joukkueiden tuloksiin, joissa toimit eri rooleissa.

HedCoach for Sport tiimi toteuttaa testin ja tiedotamme tuloksista heti niiden valmistuttua. Tuloksia tarkastellaan joukkuetasolla. Testiin vastaaminen tapahtuu anonyymisti eli vastauksia ei yhdistetä yksittäisiin henkilöihin. Vastaukset tullaan yhdistämään rooleihin ja joukkueisiin, joissa henkilöt toimivat. HedCoach ei säilytä eikä luovuta vastaajan tietoja eteenpäin. HedCoach on riippumaton toimija, jonka arvopohjana on luottamus, tavoitteellisuus ja yhteenkuuluvuus. HedCoach for Sportsin missiona on palvella monipuolisesti strategisten muutosten edistämistä liikunnan ja urheilun kentällä.


Lisätietoja

Urheiluseura 2.0

Hedcoach for Sport

Toiminnanjohtaja Laura Kontto, toiminnanjohtaja@rnk.fi / 050 477 4711

Raision Nuorisokiekko ry, 0407679-0

Kisakatu 6

21200 Raisio

www.rnk.fi

toimisto@rnk.fi