Ohjeistus koronavirustilanteen kiihtyessä
9.10.2020 21:25 Uutiset / Seuran etusivu

RNK:n ohjeistus koronavirustilanteen kiihtyessä

Koronavirustilanne on huonontunut parin viimeisen päivän aikana. Haluamme muistuttaa, että on äärimmäisen tärkeää, että seurassa ja joukkueissa tehdään kaikki mahdolliset toimenpiteet, joilla voimme ehkäistä viruksen leviämistä, vähentää tartuntariskiä ja mahdollistaa toiminnan jatkuminen jäähalleissa.


Jääkiekkoliiton ja Ringetteliiton ohjeistusten mukaan RNK:n otteluissa ja harjoituksissa on maskipakko 9.10. lähtien.

Lajiliittojen ja seuran tavoitteena on, että harrastus- ja sarjatoiminta voi edelleen jatkua:

  1. Vain terveenä hallille
  2. Käsihygienia
  3. Turvavälit 1-2 m
  4. Kasvomaskipakko
  5. Ylimääräiset tapahtumat peruttu toistaiseksi


Pienetkin oireet tarkoittavat, ettei jäähallille voi tulla. Tämä voi tarkoittaa lisääntyviä poissaoloja harjoituksista tai peleistä, mutta on äärimmäisen tärkeää viruksen leviämisen ennaltaehkäisyssä.

Kädet on pestävä huolellisesti ennen ja jälkeen tapahtumaa (ottelu, harjoitukset). Käsidesiä suositellaan olevan saatavilla tapahtuman aikana.

Jäähallin katsojakapasiteetista saa olla käytössä enintään 50 % ja turvaväleistä on huolehdittava poikkeuksetta. Yli 50 henkilön kokoontumiset on sallittu vain siinä tapauksessa, että tapahtuma on järjestetty turvallisesti kaikille osallistujille. Lisäksi Olympiakomitea suosittaa, että pesuhuonetilat suljetaan tai käyttöä rajoitetaan.

Maskipakko koskee ensisijaisesti yli 15-vuotiaita pelaajia ja toimihenkilöitä, sekä muita harjoitus- ja ottelutapahtumiin osallistuvia mukaan lukien yleisöä. Jäällä ja vaihtoaitioissa ei tarvitse käyttää kasvomaskia.

RNK:n ja sen joukkueiden velvollisuus on huomioida ja toteuttaa tarvittavat toimenpiteet COVID-19 tartuntariskin hallitsemiseksi ja minimoimiseksi tapahtumissa viranomaismääräyksiä ja ohjeistuksia noudattaen ja täydentäen. Joukkueet huolehtivat ottelutapahtuman järjestämisestä sekä tämän ohjeen ilmoittamisesta vastustajajoukkueelle. Ohjeistukset koskevat kaikkia jäähallin tiloja, mukaan lukien katsomot ja kahviotila.

Ottelutapahtuman järjestäminen korona-aikana_päivitetty 11.10.pdf

Mahdollisten joukkoaltistumisien välttämiseksi RNK on perunut kaikki ylimääräiset tapahtumat (mm. harjoitusottelut) sekä pelaajien lainaamiset toiseen seuraan 18.10. saakka. Seuran sisäisiä tapahtumia ei ole peruttu. Tilannetta seurataan ja mahdollisista muutoksista tiedotetaan erikseen.

Jotta RNK voi toimia omien arvojen mukaan - vastuullisuus, harrastajakeskeisyys, avoimuus, yhteistyö - toivomme, että toiminnassa mukana olevat ilmoittavat mahdollisesta COVID-19 -tartunnasta ja/tai altistumisesta ensisijaisesti seuran toiminnanjohtajalle laura.kontto@rnk.fi / 050 477 4711.

Kaikki ohjeistukset on tarkoitettu katsojien, pelaajien, toimihenkilöiden ja vapaaehtoisten terveyden turvaamiseksi.


Yhteistyöterveisin

RNK Johtokunnan puolesta

Laura Kontto
Toiminnanjohtaja


   
Lisää uutisia
Raision Nuorisokiekko Ry
«  Lokakuu   »
Kategoriat